Ympäri mentiin

Ja taas tultiin siihen pisteeseen, jolloin vuosi vaihtuu ja uusi alkaa. Sama ympyrä alusta. Minä ajattelen vuotta niin kuin kelloa ja sen numeroita. Se on ehkä yleisin mielikuva?

Anyways. Olen vähän surullinen tästä hiljaiselosta. Fakta on, että tällä hetkellä kandin kirjoittaminen imee kaiken kirjallisen kyvykkyyteni eikä runosuonelle jää virtaa ollenkaan. Nimittäin, olen miettinyt, josko identifioisin tämän runoblogiksi. Mutta silloin blogi tarvitsisi runoja. Ja niitä minulla ei juuri nyt pahemmin ole tarjota, muuta kuin raakileita.

Sain muutamia vuosia takaperin lyyrisen, joskin myös arkirealistisen uuden vuoden aaton tunnelmakuvauksen tekstiviestinä. Se oli hieno ja kirjoittaisin sen tähän, jos se olisi vielä tallessa. Mutta aika kulkee ja syö katalasti vanhoja tekstareita.

Lähden viettämään uutta vuotta varsin perinteikkäissä merkeissä. Kaivaten tämän, pian jo vanhan vuoden aikana, minulle tapahtunutta uutta ja parasta kohtaamista. Suutelisin häntä kellon lyödessä ja monta kertaa sen jälkeen, jos voisin.

Palataan astialle tuonnempana.

Yöllä, kun on aika olla hiljaa

En tiedä, olitko unessa vai valveilla,

kun silitin kasvojesi uurteita
pehmeämmiksi
kuin vastasyntynyttä

ja piirsin kämmeniesi juonteita
pidemmiksi
kuin omani ikinä yltäisivät.

Ensilumi

Kunpa tulisit salailematta,
yllättäen kuin ensilumi,
jotka kaikki ihmettelevät,
vaikka odottavat sitä tapahtuvaksi
varmasti jossain vaiheessa.

Kaikissa se herättää tunteita:
toiset jättää kylmäksi,
toisten sydämet se sulattaa,
ehkä vesittää joidenkin
valmiiksi kuvitelllut suunnitelmat.

Minä seisoisin sateessa,
katselisin hiutaleita lapasissani
kauneimpien sulaessa kasvoilleni,
minun niitä näkemättä,
mutta tuntisin niistä jokaisen
eikä minun olisi kylmä pitkään aikaan,
vaikka jäisin siihen paikalleni seisomaan.

Kunpa tulisit kuin ensilumi,
yllättäisit minut, sinä,
jota olen jo kauan odottanut.

Iltajuttu

Kuinka nopeasti päivät menevätkään. Ennen kuin ehdin kirjoittaa ensimmäistä päivitystä uudelle kuukaudelle, on se jo puolivälissä. Kohta alkaa adventtiaika. Ihanaa saada vähän valoa tähän pimeyteen. Adventtikyntteliköt, glögi kera piparien ja joululauluklassikot - joulun odottaminen on mukavaa ja tunnelmallista. Joskus se vain jää kiireiden tai muiden ajatusten jalkoihin ja sitten äkistä huomaakin - hups, on jo aatto! Mikään joulupuuhastelija en tosiaankaan ole, eikä meillä perheessäkään ketään voi sellaisella arvonimellä tituleerata. Joulukoristeet otetaan viime tingassa esille, isä paistaa kinkun ja laatikoiden teko delegoidaan mummille. Ihan hyvin joulunpyhät ovat aina sujuneet vähäisestä valmistautumisesta huolimatta. Luulenkin, että tämä lähestyvä odotusaika onkin minulle sitä mieluisinta. Jos siitä vain nyt yrittäisi muistaa nauttia, niin kuin viime vuonna Wienissä. Kiersin joulumarkkinoilla useana päivänä viikossa, hörpin Glühweinia tai kaakaota ja ihastelin kaupungin kaunista valaistusta. Viimeistään joulunalusaikaan valloitti Wien sydämeni juuriaan myöten.

Tästä päivityksestä ei pitänyt tulla adventin odotusta ja joulunvieton pohdiskelua. Mutta niin kävi ja näin tällä kertaa. Luulen, että asiat, joista ajattelin kirjoittavani, eivät olisi olleet akuutimpia tai tärkeämpiä. Yhden asian sanon silti vielä ohi aiheen, koska se on omana aiheenaan sangen tärkeä:

Huomenna ehtii vielä äänestää seurakuntavaaleissa. En ole vielä äänestänyt, mutta huomenna olen niin tehnyt. Toivottavasti sinäkin.

(:

Myönnytys

Luonasi ihana ilta
puhut minusta kauniilla sanoilla
sitten yksi hassu lipsautus,
jonka kuulen tahallani väärin
ja vaikka mietin,
että olisipa tyhmää alkaa kiistellä pienistä,
minä kuitenkin tiuskaisen pisteliäästi,
niin, aivan turhasta.

Sinä tiedät.
Ja silti annat minun jatkaa.

Ehkä en vain osaa päättää, ollako vielä tuittupäinen pieni tyttö vai kasvaako jo aikuiseksi naiseksi. Tai ehkä minun aikuinen naiseni tulee aina olemaan aavistuksen verran kiukkupussi.

Siitä huolimatta sinulla riittää lempeitä sanoja.
Naisena olen sitä mieltä, että niin miehellä kuuluukin.
Tyttönäsi palaan kainaloosi.

Kai saan edes sanotuksi, että luonasi minun on hyvä olla.

Halaa minua, niin minä halaan puuta.

Minulla on huono omatunto tänään aiheuttamani hukkatulostuspaperinon takia. Vaikka se oli vahinko. Yritin vain tehdä opintotehtäväni niin hyvin kuin pystyn. Joskus tuntuu siltä, että pystyy vain vahinkoihin, jotka saattavat vaikuttaa jopa pieniltä katastrofeilta.

Minun pitäisi, ainakin näin kliseisesti ajateltuna ja ilmaistuna, parantaa maailmaa tulevassa ammatissani. Ensi töikseni aion hyvittää aiheuttamiani tuhoja - seurakuntalaiseni eivät saa messun käsiohjelmaa hyppysiinsä.

Sori.

Voi että

Tyttö mietipä, miten kivasti ja hyvin asiat ovat ja älä edes aloita pientä murehtimista.

Olen lintsannut kaksi viimeisintä latinan tuntia. Toisen huonolla ja toisen subjektiivisesti arvioituna hyvällä syyllä - molemmat ilman omantunnon tuskia. Rästiläksyt ovat tekemättä. Voi olla, että ne sellaisiksi jäävätkin. Mutta miksi huolehtimaan, kun välikertaukseen on vielä kaksi kuukautta aikaa.

Olen toivottavasti ja todennäköisesti lähdössä seurakuntaharjoitteluun toukokuussa. Minulla on kolme seurakuntatoivetta, jotka olen tehnyt lähes täysin intuitiivisesti. Koska toiveenikin ovat tuntemattomia, ei ehkä ole suuri shokki, vaikka yksikään niistä ei toteutuisi. Luultavimmin päädyn jonnekin. Siellä odottaa kokemus ja seikkailu, jos niin tahdon.

Yhdeksän päivän kuluttua tentin 1. Mooseksen kirjaa hepreaksi, ilman sanakirjaa. Mistään en löytäisi parempaa toista osapuolta kaksihenkiseen, vielä toistaiseksi epäviralliseen, käännöskomiteaamme. Minulla on kaikki syyt uskoa läpipääsyyni ja läpipääsyymme. Kiitos niistä.

Onni kainalossa. Niin voisi sanoa, että se sattumalta löytyi ja kulkeutui viereeni. Mutta, uskon yhä vähenevässä määrin sattumiin.

Ilman viinilasillisia

Hän puhui
ja minä kuuntelin
kuuntelin häntä
ymmärtämättä sanaakaan,
mutta ymmärtäen häntä

Hän puhui
ja katsoi minua
silti osaamatta päättää
huoneen seiniä vai minua
joka tapauksessa hyvin tietäen,
ettei sanoista ole meille

Huokaat syvään; miksi en tulisi lähemmäs viereesi ja tarttuisi sinua kädestä, jos se tuntuisi oikealta ja hyvältä.

Sitä seuraavassa hiljaisuudessa puhuvat tekemättömät teot ja sanomattomat sanat välillämme.

Hassu haave

Onko sinulla joku hassu haave, sellainen josta tiedät, ettei se oikeastaan ole ollenkaan sinun juttusi. Ettei sinulla suuremmin ole lahjoja, taitoja, kärsivällisyyttä, motivaatiota tai uskoa sen toteuttamiseen. Mutta silti sitä välillä miettii, että olisipa hieno juttu, jos se kerran onnistuisi.

Minulla on akustinen kitara lainassa pikkusiskolta. Se lojuu tällä hetkellä sänkyni päällä virittimen ja Nuoren seurakunnan veisukirjan kanssa. Arvaatko jo haaveeni? Niin, tahtoisin oppia säestämään ripareilla yhteislauluja illanvietoissa ja hartauksissa. Tähän asti olen aina joutunut rekrytoimaan jonkun soittotaitoisen isosen tai leiriläisen siihen puuhaan, kun en ole itse kykenevä.

Minulla olisi kaikki välineet oppia. Pyytäessä saan kannustavia ja mukavia kitaratunteja ilmaiseksi. Vaikka kovin haaveilenkin rämpyttämisestä, olen silti tehnyt hyvin vähän asian toteuttamiseksi, vaikka minulla siihen optimaaliset mahdollisuudet olisi. Miksi näin? Ehkä pelkään, etten onnistuisikaan. Kitaran kielistä kimpoavat väärät äänet kieltämättä vievät ajatuksiani pessimistiseen suuntaan. Onko mitään kamalampaa kuin haavekuplan poksahtaminen? Olisiko kuitenkin parempi antaa kitaralle rauha sisustuselementtinä kirjahyllyn vieressä ja heittäytyä sängyn päälle silmät kiinni ja ajatella ihan hölmösti itseään lämpimässä kynttilänvalossa kitara sylissä laulamassa.

Niin, haaveilen myös siitä, että laulaisin. En suurille yleisöille ja ihailua herättäen. Vaan ihan niinkin pienille kuin itselleni ja yksinkertaisesti iloa tuottaen. Minulle läheisintä rukousta on musiikki ja erityisesti laulu. Nautin kauniista lyriikoista; niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kunpa osaisin sanoa ne musiikin kielellä.

Ei tämä voi olla aivan toivoton yhtälö - opinhan tänään uuden soinnunkin. Ja lauloin, kun tiesin, ettei kukaan ollut kuulemassa.

Enkä enää pelkää

Minun silmäni pakenevat tutkivaa katsettasi huulillesi, nenänpäähäsi ja korviesi nipukoille. Mutta koska tiedän sinun miettivän hankaliksi tekemiäni ajatuksia tyynesti ja tuomitsematta, niin siksi minä, jonakin arvaamattomana hetkenä, uskaltaudun noihin sinun silmiisi. Koko ajanhan ne olivat omiani lempeästi hakeneet.

Tärkeysasteeltaan luokittelematon tietoisku

Teinpä juuri huvikseni ja varsinaisia päivän askareita vältelläkseni etsinnän Googlen blogihaulla etunimelläni.

Olen jälkiehkäisypilleri ja sateenvarjopidike.

Tiesittekös, että 1996 alkaen ovat Espoon liike- ja virkanaiset valinneet vuosittain Espoon Ellan?

Vielä asiaan liittyen: Sunnuntain Hesarista löytää yleensä ainakin yhden ilmoituksen Ellaksi kastetusta pikkutytöstä. Meitä taitaakin olla jo aika monta.

Hiljaisuus

Rautatientori on täynnä suuria värikkäitä karhuja. Nuori nainen lukee Raamattua nelosen ratikassa. Katson ikkunasta, kuinka viereisellä kaistalla autoileva mies naputtaa rytmikkäästi rattia ja laulaa - ainakin mielessään. Hän on iloinen, ehkä rakastunut?

En oikeasti tiedä mitään heidän ajatuksistaan. Ja joskus tulee näitä päiviä, jolloin en tavoita edes sitä, mitä omassa päässäni liikkuu. Silloin ei tule sanoja puhuttavaksi tai paperille. Se tuntuu valitettavalta. Ehkä myöhemmin nimitän sitä pohdiskelutauoksi ja totean, että se oli hyvä.

Karhut ovat onneksi yksinkertaisesti riemastuttavia ja hauskoja. Pyydän anteeksi, että Berliinissä haukuin niitä mauttomiksi.

-------

Entä sitten, kun tulee se hetki, jolloin annat minun ihanasti väärin ymmärtää sinut?

p.s. Senaatintorillahan ne karhut pönöttävät. Eikä kukaan ole kommentoinut moiseen asiavirheeseen mitään. Karhu-parat.


Berliiniläinen karhu päälläseisonnassa. Taitava yksilö!

Täydellistä ei olekaan

Uskon, että onnellinen voi silti olla. Että onni ei ole mikään utopia, vaan se on aitoa ja totta. Onnen ei tarvitse olla mikään idylli - tai mitä ikinä meille täydellisyydestä mieleen tuleekaan. Minä ainakin ennen olen mielessäni yhdistänyt nuo kaksi. Siksi en ole ikinä uskaltanut sanoa olevani onnellinen. Jotenkin se tuntuu liian suurelta väittämältä.

Olen miettinyt, että ehkä onnellisuus voi olla yksinkertaisesti sitä, että on hyvä olla. Silloin ei tule oikeastaan edes tarvetta miettiä, että olenko nyt onnellinen vai en.

Temppelinaukion kirkko on yksi suosikkikirkoistani Helsingissä, vaikka sisään rynnistävät ja kameroillaan räpsivät turistilaumat hieman saattavatkin ärsyttää. Toisaalta minusta on kiva ajatus, että tänään siellä joku mitä luultavammin, joko tahattomasti tai tarkoituksellisesti, tallensi minun hyvän olon -hetkeni.

Paljastus

Tällä kertaa tahtoisin kertoa teille, mistä blogini otsikko tulee. Tästä mahdollisuudesta saan kiittää lukion tokan vuoden päiväkirjaani, jonka löysin sattumalta laatikostoni uumenista - ihan kaikkia kirjoituksia ei muuten vielä kestä lukea häpeilemättä. Lukiossani oli tosiaan tapana järjestää sellainen hauska päivä, jolloin oli kaikenlaista ohjelmaa ympäri koulua eikä mitään oikeaa opetusta. En siis toisin sanoen muista, mikä sen päivän funktio oli tai mitä ohjelmaa silloin ylipäätään järjestettiin. Paitsi tämän yhden muistan, josta otsikkoni on saanut syntynsä. Siellä oli runotehdas, eli asiakkaat saivat täyttää pienen lappusen, jossa kertoivat elementeistä, joita toivoisivat runoonsa. Minä täytin sellaisen ja jätin runoilijoille tehtailtavaksi. Tulos on alla oleva runo, otsikko ja teema "Kertoisin sinulle" on minulta peräisin sekä muutama sana - joku ehkä ne arvaakin.

Kertoisin sinulle,
miltä naurusi kuulostaa,
jos en koko aikaa
olisi seurannut vain huuliasi.

Kertoisin sinulle,
miltä näytit keinussa,
jos en koko aikaa
olisi seurannut vain hiustesi tuoksun kaarta.

Kertoisin sinulle,
että olen kuin kärpänen
sokeripalalla seurassasi,
jos en joka kerta
suuni avatessani
vahingossa painaisi sitä omallesi.

Kertoisin sinulle,
että olet kuin tanssija,
jos en joka kerta
sokaistuisi liikkeistäsi.

Niin kaunis olet, rakkaani.

Kiitos sinä, joka tämän kirjoitit. Minusta tämä on ihana. Se on kevyt ja veikeä. Se on kuin aurinkoinen kesä ja mansikkajäätelö. Se olen aivan kuin minä haaveilemassa.

Eilen illalla oli jo kylmä istua terassilla

Ja päivällä Kaivopuiston rannassa tuuli sen verran viileästi, että täytyi pukea villatakki, joskin ohut ja puolihihainen sellainen. Minua ei haittaa, vaikka hellettä ei enää tulisikaan. Pukeutuminen on helpompaa ja hauskempaa, jos voi laittaa enemmän päälle. Niin se on oikeasti, koska siihen on tottunut.

Aamut ovat raikkaampia ja siksi herään virkeämpänä. Mannerheimintie on jo aamuvarhain täynnä elämää. Minä hyppään kyytiin vähän myöhemmin.

Iltaisin lasken ohi ajavia autoja ja ratikoita. Ensimmäisenä yönä mietin, onko juuri nyt kiskoja pitkin kulkeva ratikka kenties nelonen vai kymppi. Tai ehkä 7B? Viime yönä minua väsytti niin, etten jaksanut arvuutella ollenkaan. Vähitellen opin nukahtamaan ratikoista ja muusta liikenteestä piittaamatta.

Tänään tulee aurinkoinen päivä, ihan kesäinen varmaankin. Pidän syksystä, kun se saapuu vähitellen.

Riemuitse siis!

Minulla olisi syytä pukeutua värikkääseen karnevaalipukuun, sillä niin iloisesti, kauniisti ja hyvin ovat elämäni asiat järjestäytyneet. Totta se on, minulla ei ole mitään, mistä valittaa.

On ihana uusi kämppä ja kivat kämppikset. On kuin itsestään selkiytynyt opintosuunnitelma ensi vuodelle ja innostus kandintyöhön jo nyt. On rakas perhe ja rakkaita ystäviä. On arki täynnä pieniä tärkeitä juttuja, jotka tekevät siitä suorastaan juhlaa.

Minun tekee mieli hymyillä niin suurenmoisesti kuin kykenen, jotta kaikki huomaavat. Sehän ei ole vaikeaa, sillä olen tunnetusti leveähymyinen. Tahdon myös hymyillä hieman salaa itsekseni ja luulla ettei kukaan huomaa.

Uusi huoneeni on keltainen. Eikö se olekin ilon, onnen, uuden, kevään, lämmön, auringon, intensiivisyyden ja yllätyksen väri? Siinä sävyssä on hyvä herätä ja hyvä nukahtaa.

Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen elokuvasta Notting Hill?

Se on yksi ihanimmista elokuvista ikinä. Jokaisella, joka jakaa kanssani tämän mielipiteen, on ehkä elokuvasta myös joku suosikkikohtaus. Minulle on jäänyt jo ensimmäisestä katselukerrasta mieleen kohtaus, jossa Anna ja Will kiipeävät aidan yli yksityiseen puutarhaan. Siellä Anna löytää penkin, johon on kiinnitetty muistolaatta, jonka eräs mies on omistanut edesmenneelle vaimolleen. Luettuaan muistolaatan kirjoituksen Anna toteaa:

"Some people do spend their whole life together."

Will lähtee kävelemään hiljalleen poispäin, mutta Anna istuu penkille ja hetken kuluttua sanoo hänen peräänsä:
"Come and sit with me."

Will tulee ja istuu Annan viereen.

Tottakai koko elokuva on täynnä ihania ja romanttisia kohtauksia. Mutta tämä on sellainen, joka pysäyttää mielen. Ei suuria sanoja, lupauksia, vaatimuksia tai tunnustuksia. Ainoastaan toteamus, että joidenkin rakkaus kestää läpi elämän ja he pysyvät aina yhdessä. Toteamus, että me voimme nyt vain istua tässä ja olla. Toivomus, että yhtä suuri onni kohtaisi meitäkin.

Vesileikkejä

Vaikka rakastankin sisämaassa Tonavan varrella sijaitsevaa Wieniä, tiedän, että koko elämääni en kaukana meren läheisyydestä osaisi elää. Kun meri tuoksuu, kun mereltä tuulee, kun horisontti välkehtii auringon paisteessa, silloin on rannalla istuessa niin hyvä olla, että voisin vain upottaa varpaat hiekkaan, sulkea silmät ja nukahtaa. Mutta en tee niin, sillä sellaisena kauniina hetkenä on paljon parempi olla hereillä kuin unessa.

-------------

Olisin pienenä halunnut ilmapuhallettavan krokotiilin, sellaisen oikein suuren, jolla olisi voinut leikkiä vedessä. En koskaan saanut sitä, niin kuin emme siskon kanssa saaneet kerros- tai parvisänkyä, vaikka kuinka pyysimme ja kinusimme. Tuskin uimataitoni on haaveeksi jääneen uimalelun vuoksi kehittymättömäksi jäänyt - olenhan oppinut hyväksi nukkujaksikin aivan tavallisessa laverisängyssä.

-------------

"Kato kun mä sukellan!" kuuluu vedessä niin lasten teinien kuin vähän vanhempienkin suusta. Arvaa vain, olinko innoissani, kun pääsin kuperkeikan veden alla. No kyllä olin! Tottakai molempiin korviin meni vettä.

Pieni retki lahden toiselle puolen

Tallinna on sympaattinen kaupunki. Idyllinen keskiaikainen helmi Itämeren rannalla. Pieni rähjäisyys luo sopivasti romanttista tunnelmaa. Mutta harmiksi sen nimessä kuuluu suomalaisittain usein vain halvan viinan, tupakan ja muun tax free-sälän sointi. Miten inhoankaan sitä halpaa-viinaa-laatikoittain-Tallinnan-reissulta -kulttuuria. Itävallassa sai hyvän viinin jopa 2-3 eurolla ruokakaupasta. Suomessa sellainen ei ikinä toimisi.

Oli miten oli, hauska reissu oli silti ja vasta toinen kertani siellä. Tahtoisin käydä myös Tartossa ja Pärnussa. Riikaakin olen kuullut kehuttavan. Ehkä pieni Baltian reissu pitää lisätä toivematkalistaani. Sen kärjessä löytyy roadtrippi Norjan rannikkoa pitkin ja haave Israelin matkasta päämääränä Jerusalem.

On niin paljon sellaista mitä tahtoisi kokea ja nähdä. Mutta ei pidä yrittää ahnehtia liikaa. Kotonakin on hyvä. Täytyyhän olla ylipäätään joku paikka, josta voi vieraille maille lähteä. Minä sain seikkailla vuoden Keski-Euroopassa ja nyt on minun vuoroni kuulla ja lukea niistä, jotka puolestaan seikkailevat maailmalla. Ja haaveilla tulevista retkistä.

ei onneksi sentään aina tällainen tavallinen päivä

Tänään olen viettänyt toimeliaan kotipäivän siivoten, pyykäten, kokaten ja kihartaen hiukseni. En ole mikään synnynnäinen kodinhengetär, en oikeastaan tiedä, saisiko minusta sellaista edes harjoituksen kanssa.

Minusta lattioiden luuttuaminen on turhaa, jos ne on jo hyvin tai edes kohtalaisesti imuroinut. En ymmärrä mikä funktio pyykinpesussa on huuhteluaineella. Makaronilaatikon tein ympäristö- ja ravintovalveutuneesti soijarouheeseen, joka harmikseni jäi kuitenkin hieman mauttomaksi maustamisyritelmistä huolimatta.

Taipumaton tukkani on ihmeen hienosti säilyttänyt kiharat latvansa iltaan saakka. Yön aikana ne kuitenkin viimeistään suoristuvat.

Mutta ei se mitään. Ihan hyvin kaikki meni kuitenkin. Riittävän hyvin.

Suunnitelmia

Istuin tänään rannalla, katselin merta ja mietin miltä tuleva syksyni tulisi näyttämään. Tai miltä sen pitäisi näyttää. Silloin Wienissä jo ajattelin, että elämäni on jotenkin muututtava. Ei välttämättä mitenkään radikaalisti ja ulospäin näkyvästi. Pienetkin asiat riittävät. Tiedän vain, että tahdon olla tyytyväisempi, iloisempi ja kiitollisempi. Oppia elämään juuri siinä hetkessä, enkä jatkuvasti rakennella haavekuvia tulevasta ja paremmasta. Huominen pitää kyllä itsestään huolen, minulla sen sijaan on tämä päivä, nyt ja tässä.

Listasin asioita, joita aion syksyllä toteuttaa. Laadin listoja äärimmäisen harvoin. Tämän on siis oltava merkityksellistä.

• lannistumattomasti etsi ja lopulta löydä kämppä, jossa tykkäät olla ja asua
• pidä saksan taidot vireessä, osallistu vaikka vaihtaritoimintaan
• keskity opintoihin, tee mahdollisimman paljon kirjallisia töitä, sillä niin opit parhaiten
• mene tanssitunneille, et pärjää muuten, tanssi on sinun juttusi
• lue kirjoja, se on sivistävää ja mukavaa ja niin käytät matkasi hyödyllisesti
• kirjoita blogia, tästä on tullut sinulle hyvä uusi harrastus ja terapiamuoto
• vietä aikaa ystävien kanssa, ota aktiivisemmin yhteyttä ja järjestä tapaamisia
• huolehdi hengellisestä elämästäsi, silloin voit paremmin
• flirttaile, älä ota kaikkea liian vakavasti ja liian varhain riennä asioiden edelle
• mutta kuitenkin unelmoi ja haaveile, sillä sellainen sinä olet

Suunnitelmien laatiminen ei välttämättä ole juuri sitä hetkessä elämistä, mitä tavoittelen. Mutta nämä suunnitelmat eivät rajoita ja kahlitse, pikemminkin ne muistuttavat minua mahdollisuuksistani. Ja jotta en niitä unohtaisi ja painaisi villaisella, julkaisen ne kunniapaikalla ensimmäisenä uuden blogini postauksena ja aloitan niiden toteuttamisen tästä hetkestä alkaen. Vaikka vielä olkoon kesä.