Uskon, että onnellinen voi silti olla. Että onni ei ole mikään utopia, vaan se on aitoa ja totta. Onnen ei tarvitse olla mikään idylli - tai mitä ikinä meille täydellisyydestä mieleen tuleekaan. Minä ainakin ennen olen mielessäni yhdistänyt nuo kaksi. Siksi en ole ikinä uskaltanut sanoa olevani onnellinen. Jotenkin se tuntuu liian suurelta väittämältä.
Olen miettinyt, että ehkä onnellisuus voi olla yksinkertaisesti sitä, että on hyvä olla. Silloin ei tule oikeastaan edes tarvetta miettiä, että olenko nyt onnellinen vai en.
Temppelinaukion kirkko on yksi suosikkikirkoistani Helsingissä, vaikka sisään rynnistävät ja kameroillaan räpsivät turistilaumat hieman saattavatkin ärsyttää. Toisaalta minusta on kiva ajatus, että tänään siellä joku mitä luultavammin, joko tahattomasti tai tarkoituksellisesti, tallensi minun hyvän olon -hetkeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti