Hassu haave

Onko sinulla joku hassu haave, sellainen josta tiedät, ettei se oikeastaan ole ollenkaan sinun juttusi. Ettei sinulla suuremmin ole lahjoja, taitoja, kärsivällisyyttä, motivaatiota tai uskoa sen toteuttamiseen. Mutta silti sitä välillä miettii, että olisipa hieno juttu, jos se kerran onnistuisi.

Minulla on akustinen kitara lainassa pikkusiskolta. Se lojuu tällä hetkellä sänkyni päällä virittimen ja Nuoren seurakunnan veisukirjan kanssa. Arvaatko jo haaveeni? Niin, tahtoisin oppia säestämään ripareilla yhteislauluja illanvietoissa ja hartauksissa. Tähän asti olen aina joutunut rekrytoimaan jonkun soittotaitoisen isosen tai leiriläisen siihen puuhaan, kun en ole itse kykenevä.

Minulla olisi kaikki välineet oppia. Pyytäessä saan kannustavia ja mukavia kitaratunteja ilmaiseksi. Vaikka kovin haaveilenkin rämpyttämisestä, olen silti tehnyt hyvin vähän asian toteuttamiseksi, vaikka minulla siihen optimaaliset mahdollisuudet olisi. Miksi näin? Ehkä pelkään, etten onnistuisikaan. Kitaran kielistä kimpoavat väärät äänet kieltämättä vievät ajatuksiani pessimistiseen suuntaan. Onko mitään kamalampaa kuin haavekuplan poksahtaminen? Olisiko kuitenkin parempi antaa kitaralle rauha sisustuselementtinä kirjahyllyn vieressä ja heittäytyä sängyn päälle silmät kiinni ja ajatella ihan hölmösti itseään lämpimässä kynttilänvalossa kitara sylissä laulamassa.

Niin, haaveilen myös siitä, että laulaisin. En suurille yleisöille ja ihailua herättäen. Vaan ihan niinkin pienille kuin itselleni ja yksinkertaisesti iloa tuottaen. Minulle läheisintä rukousta on musiikki ja erityisesti laulu. Nautin kauniista lyriikoista; niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kunpa osaisin sanoa ne musiikin kielellä.

Ei tämä voi olla aivan toivoton yhtälö - opinhan tänään uuden soinnunkin. Ja lauloin, kun tiesin, ettei kukaan ollut kuulemassa.