Kiireisen työpäivän jälkeen tieto valmiista ruuasta jääkaapissa oli voimauttava. Nopea lämmitys mikrossa, lasillinen punaviiniä ja sohvalle katsomaan elokuvaa, jolla ei ole mitään väliä ja joka ei vaadia minkäänlaista keskittymistä. Täysi vatsa ja tyhjä viinilasi johtikin pian uneliaisuuteen ja torkkuihin viltin alla. Vapaapäivän aatolle tyypillistä on hyvän ruuan & unen kaipuu. Tämä iltahetki tuli tänään tarpeeseen. Oli hyvä saada ajatukset muualle tai vaan kokonaan hetkeksi mieli tyhjennettyä.
Työpäivän aikana olin niin tiiviisti kiinni askareissani, etten ehtinyt seurata tai kuulla uutisia päivän tapahtumista. Iltapäivällä Trollhättanin koulusurmat tulivat puheeksi työkavereiden kanssa, ja olihan se hirveä uutinen kuulla. Kuitenkin ruotsiksi puhuttuna asiat jäävät vähän ulkokohtaisiksi. Vasta kun kotisohvalla istuskellessa availin hesarin ja iltapäivälehtien nettisivuja ja luin uhreista, omaisista ja katsoin kuvia, niin jotenkin voimattomuus ja suru löivät vaan lävitse. Tulee mieleen väkisinkin Suomessa olleet vastaavat tapahtumat. En oikein jaksa enkä pysty nyt ajattelemaan tai puimaan asiaa sen enempää mielessäni taikka kirjoittaen. En uskalla kysyä miksi, sillä tiedän ettei mitään sellaista vastausta ole, joka tyydyttäisi ja jonka voisin ymmärtää.
Hautajaisten parissa työskennellessä olen tietysti tottunut kuolemaan. Puhun ihmisille surusta, muistoista, ihmisen elämästä ja sen tarkoituksesta. Puhun luottamuksesta Jumalaan, johdatuksesta ja iankaikkisuudesta. Puhun rakkaudesta ja toivosta. Olen tottunut pysähtymään surun keskellä, tottunut muiden kyyneliin ja kaipaukseen. Mutta siihen, miten asiat koskettavat itseä ei löydy rutiinia eikä niin ole tarkoituskaan. Viimeksi tänään pyyhin silmäkulmiani Sibeliuksen Finlandian soidessa siunaustilaisuuden päätteeksi. Mutta ne kyyneleet oli helpompi vuodattaa, kuin tuntea ne, jotka tukahtuvat sisälle päivän uutisotsikoita lukiessa.
Jokaisella ihmiselämällä on väliä. Kenenkään ihmisen kärsimys ei tee tätä maailmaa paremmaksi. Antaa kyyneleiden virrata, mutta ei hukata niiden mukana toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti