Ihana Helsinki

Otsikko voisi olla väite tai kysymys. En oikein tiedä, mitä kotikaupungistani ajattelen tai mitä minun siitä kuuluisi ajatella. Niin ja onko se kotikaupunkini - olen syntyjäni eteläpohjalainen ja vailla minkäänlaisia sukujuuria pääkaupunkiin. Aina päätän mielessäni, että sanon uusille tutavuuksille tulevani Helsingistä, se on helpointa, yksinkertaisinta ja paikkansa pitävintä. Siellä olen kasvanut, käynyt koulut ja sinne jäin opiskelemaankin. Jos vuoden vaihtoa Itävallassa pidetään pienenä irtiottona, niin varsinaisesti nostin kytkintä vasta vajaa kaksi vuotta sitten tänne Tukholmaan muuttaessa. Ja voiko sitäkään sanoa kotikaupungin pölyjen karistamiseksi kun puoli elämää on rakkaiden ihmisten muodossa edelleen siellä. En oikeastaan ole edes ajatellut, että millä mentaliteetilla lähdin ja kuinka pitkän aikaa suunnittelen olevani poissa. Kuten yhdessä edeltävässä postauksessa totesin, oli vain helpompi lähteä kuin jäädä miettimään. Mutta kuitenkin sitä välillä pohtii, kuten tässä nyt parasta aikaa, sillä ihmisellähän on vastustamaton vietti tehdä elämästään hankalaa. Ja samaan tyyliin aina kuitenkin selitän pohjalaiset taustani ja sukujuureni, vaikka se olisi niin helppoa vaan sanoa tulevansa Helsingistä. Kai sillä sitten kuitenkin on merkitystä.

On varmaan aika tyypillistä, ettei omaa kotikaupunkiaan osaa pitää siinä arvossa, minkä se kenties ansaitsisi. Olen monesti ajatellut, että Helsinki on vähän tylsä, luotaantyöntävä ja kallis. Mulle myös Helsingin kaupunkimaiset alueet ovat ydinkeskustaa lukuunottamatta olleet aika tuntemattomia opiskeluvuosiin asti. Lähiöissä kasvavalla keskustan humuun oli harvoin asiaa tai halua siinäkään vaiheessa kun vanhemmat päästivät jo vapaammin liikkumaan. En siksi osaa mitenkään saumattomasti suunnistaa ja nykyään älypuhelimessa kulkeva google maps onkin oiva pelastus keskustan liepeillä samoillessa. Opiskeluaikoina oppi siis toki nauttimaan pääkaupungissa asumisesta erilailla kuin aikaisemmin. Virkistävää on ollut myös Helsingin näyttäminen ulkomailta tuleville tuttaville, jotka usein saavat omatkin silmät avautumaan Helsingille uudella ja positiivisella tavalla. Nykyään myös yllätyn täällä Tukholmassa, miten paljon kehuja Helsinki täällä kerää ja luulen, että suurin osa on ihan ansaittuja ja todeksi todettuja, eikä samaa luokkaa kuin miten itse puhun Göteborgista "kuulemma tosi kiva kaupunki, mutta en ole ikinä itse siellä käynyt". Onneksi sekin asia korjaantuu nyt ensi kuussa.

Mikä mun mielestä on parasta Helsingissä nyt? Myönnän käätyneeni itä-helsinkiläiseksi. Se alkoi tutustumalla Vuosaareen ja vahvistui yhteisen kodin löydettyä niin ikään idästä. Idässä on meri ja oikeaa lähiötunnelmaa. Enkä meinaa sitä sarkastisesti, vaan oikeasti sitä tarkoittaen. Kivoja kahviloita ja ravintoloita on ruvennut ilmestymään hyvään tahtiin viimeisten vuosien aikana. Metro kulkee ja kyllä se metron oikea väri on vaan oranssi! Loikkaus itä-Helsingistä työskentelemään Tukholman lähiöihin ei ollut mikään kulttuurishokki. Oli se toki muutos ja kaikenlaista uutta ja opittavaa tulee eteen, mutta kaiken kaikkiaan viihdyn työ-ympäristössä kuin kotona konsanaan itä-helsingin merellisessä lähiössä. Luulen, että tahtoisin Helsingissä olevan enemmän itä-helsinkiläistä fiilistä yhdistettynä keskustan kaupungin osien tyyliin ja innovatiivisuuteen. Kun Helsingissä tapahtuu jotain, niin se tuntuu jäävän kovin pienen porukan tietoisuuteen. Helsingin ydin on aika pieni ja jos Helsingistä halutaan tehdä moderni kaupunki, niin sen kaupunkimaisuuden pitäisi levittäytyä laajemmalle niin rakennusten, kulttuurin kuin ideoiden tasolla.

Mutta mikä minä olen maasta toiseen loikanneena sanomaan, eikä tarkoitus olekaan alkaa mieltä osoittamaan tai pahoittamaan. Mulla on hieman kaksijakoinen suhtautuminen Helsinkiin - Ihana Helsinki. joo ja ei. Juuri nyt ajattelen, että Tukholma on niin hieno ja täällä on niin paljon nähtävää ja tehtävää. Mutta näen myös Helsingissä hyviä puolia ja pidän sinne kotiutumista jossain vaiheessa tulevaisuutta mahdollisena. Ja toki mieli on avoin yllätysmomentille - tuleeko takavasemmalta joku tuttu tai tuntematon kaupunki, joka kutsuu luokseen? Näin kaupungin kasvatille maaseutu jää kuitenkin mökkeilyn ja vapaa-ajan keitaaksi, mutta täytyy muistaa, että you never say never.

Kaunis lokakuinen sunnuntai, kampaus kunnossa ja tapaaminen ystävien kanssa edessä - voiko sitä enempää ihminen päivältä kotikaupungissaan toivoa?