Mustavalkoista

Joskus nuorena muistan, että vanhemmat totesivat minun ajattelevan jostain asiasta hyvin mustavalkoisesti. Että sitten vanhempana ymmärtäisin paremmin. Yllättäen nuorempana en koskaan ajatellut, että olen kovin ehdoton tai mustavalkoinen asenteiltani ja ajatuksiltani. Yllättäen nyt hieman vanhempana kohti kolmeakymmentä kivutessa näen, että sellainen olen ollut ja toisaalta ymmärtäen, että se kuuluu nuoruuteen. Vastaavasti kymmenen vuoden päästä arvioin varmasti itseäni tämän hetkisessä elämäntilanteessa uusin silmin, nähden parannuksen varaa, mutta toivottavasti myös iän myötä tuomaa lempeyttä.

Yksi asia, jonka nyt alan oivaltaa, on että asiat eivät aina (tai useimmiten) mene niinkuin on suunnitellut, mutta ne saattavat silti järjestyä hyvin. Tähän liittyy myös kärsivällisyyden haaste. Olen elämäni suhteen ehkä kärsivällisempi kuin joitain vuosia sitten, mutta toivon, että voisin olla vieläkin kärsivällisempi. En halua elää odottaen, että jotain alkaa ja toivoen, että jotain tapahtuu. Mietin avioliittoamme. Ensimmäisen vuoden ajattelin vain, että kunpa pian asuisimme yhdessä, kunpa mies saisi pian töitä Tukholmasta. Kunpa kaikki olisi niinkuin kuvittelen nuorilla aviopareilla olevan. Toivon ja ajattelen näin edelleen, mutta yritän silti elää enemmän tätä päivää ajatellen, että meidän elämä ja arki on nyt tässä. Reissaamista edes takas ja keskittymistä niihin hetkiin, kun ollaan yhdessä. Pitkissä puheluissa iltaisin yritys jakaa, kuunnella, myötäelää ja olla läsnä. Kertoa toiselle niin kuin viereisessä nojatuolissa istuvalle.

Olen saanut paljon niitä asioita, joista olen haaveillut, mutta haluan silti enemmän. Olen toisaalta myös oppinut kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä. Olen ammatissa, joka mielletään hyvin epäitsekkääksi. Kuitenkin kamppailen jokaisen ihmisen tavoin muistaakseni, ettei maailma pyöri vain minun ympärilläni. Minua hävettää hätäisesti ja herkästi tehdyt tuomiot ja tiedän, että kuva ihmisestä saattaa muuttua paljonkin.

Kaikkia samoja erheitä kuin nuorempi minäni teen kuitenkin edelleen, mutta toivottavasti myös korjaan niitä. Vaikeimmilta tuntuvat asiat ja ihmissuhteet, jotka jäävät auki ja vaille ratkaisua. Saarnaan siitä, että kaikkea ei voi selittää ja että me emme voi hallita ja tietää kaikkea. Joskus omista saarnoistaan voisi ottaa opiksi.

Kysymys Jumalan olemassaolosta on minulle mustavalkoinen, mutta kuvatakseni sen millainen Jumala on, mitä usko on ja mikä on elämän tarkoitus, maalaisin kankaalle useilla eri sävyillä, joista kaikkia en edes vielä tietäisi tai osaisi valita.

Eilen aamulla junan ikkunasta matkalla töihin - usva hälvenee hiljalleen.