Ympäri mentiin

Ja taas tultiin siihen pisteeseen, jolloin vuosi vaihtuu ja uusi alkaa. Sama ympyrä alusta. Minä ajattelen vuotta niin kuin kelloa ja sen numeroita. Se on ehkä yleisin mielikuva?

Anyways. Olen vähän surullinen tästä hiljaiselosta. Fakta on, että tällä hetkellä kandin kirjoittaminen imee kaiken kirjallisen kyvykkyyteni eikä runosuonelle jää virtaa ollenkaan. Nimittäin, olen miettinyt, josko identifioisin tämän runoblogiksi. Mutta silloin blogi tarvitsisi runoja. Ja niitä minulla ei juuri nyt pahemmin ole tarjota, muuta kuin raakileita.

Sain muutamia vuosia takaperin lyyrisen, joskin myös arkirealistisen uuden vuoden aaton tunnelmakuvauksen tekstiviestinä. Se oli hieno ja kirjoittaisin sen tähän, jos se olisi vielä tallessa. Mutta aika kulkee ja syö katalasti vanhoja tekstareita.

Lähden viettämään uutta vuotta varsin perinteikkäissä merkeissä. Kaivaten tämän, pian jo vanhan vuoden aikana, minulle tapahtunutta uutta ja parasta kohtaamista. Suutelisin häntä kellon lyödessä ja monta kertaa sen jälkeen, jos voisin.

Palataan astialle tuonnempana.

Yöllä, kun on aika olla hiljaa

En tiedä, olitko unessa vai valveilla,

kun silitin kasvojesi uurteita
pehmeämmiksi
kuin vastasyntynyttä

ja piirsin kämmeniesi juonteita
pidemmiksi
kuin omani ikinä yltäisivät.

Ensilumi

Kunpa tulisit salailematta,
yllättäen kuin ensilumi,
jotka kaikki ihmettelevät,
vaikka odottavat sitä tapahtuvaksi
varmasti jossain vaiheessa.

Kaikissa se herättää tunteita:
toiset jättää kylmäksi,
toisten sydämet se sulattaa,
ehkä vesittää joidenkin
valmiiksi kuvitelllut suunnitelmat.

Minä seisoisin sateessa,
katselisin hiutaleita lapasissani
kauneimpien sulaessa kasvoilleni,
minun niitä näkemättä,
mutta tuntisin niistä jokaisen
eikä minun olisi kylmä pitkään aikaan,
vaikka jäisin siihen paikalleni seisomaan.

Kunpa tulisit kuin ensilumi,
yllättäisit minut, sinä,
jota olen jo kauan odottanut.

Iltajuttu

Kuinka nopeasti päivät menevätkään. Ennen kuin ehdin kirjoittaa ensimmäistä päivitystä uudelle kuukaudelle, on se jo puolivälissä. Kohta alkaa adventtiaika. Ihanaa saada vähän valoa tähän pimeyteen. Adventtikyntteliköt, glögi kera piparien ja joululauluklassikot - joulun odottaminen on mukavaa ja tunnelmallista. Joskus se vain jää kiireiden tai muiden ajatusten jalkoihin ja sitten äkistä huomaakin - hups, on jo aatto! Mikään joulupuuhastelija en tosiaankaan ole, eikä meillä perheessäkään ketään voi sellaisella arvonimellä tituleerata. Joulukoristeet otetaan viime tingassa esille, isä paistaa kinkun ja laatikoiden teko delegoidaan mummille. Ihan hyvin joulunpyhät ovat aina sujuneet vähäisestä valmistautumisesta huolimatta. Luulenkin, että tämä lähestyvä odotusaika onkin minulle sitä mieluisinta. Jos siitä vain nyt yrittäisi muistaa nauttia, niin kuin viime vuonna Wienissä. Kiersin joulumarkkinoilla useana päivänä viikossa, hörpin Glühweinia tai kaakaota ja ihastelin kaupungin kaunista valaistusta. Viimeistään joulunalusaikaan valloitti Wien sydämeni juuriaan myöten.

Tästä päivityksestä ei pitänyt tulla adventin odotusta ja joulunvieton pohdiskelua. Mutta niin kävi ja näin tällä kertaa. Luulen, että asiat, joista ajattelin kirjoittavani, eivät olisi olleet akuutimpia tai tärkeämpiä. Yhden asian sanon silti vielä ohi aiheen, koska se on omana aiheenaan sangen tärkeä:

Huomenna ehtii vielä äänestää seurakuntavaaleissa. En ole vielä äänestänyt, mutta huomenna olen niin tehnyt. Toivottavasti sinäkin.

(:

Myönnytys

Luonasi ihana ilta
puhut minusta kauniilla sanoilla
sitten yksi hassu lipsautus,
jonka kuulen tahallani väärin
ja vaikka mietin,
että olisipa tyhmää alkaa kiistellä pienistä,
minä kuitenkin tiuskaisen pisteliäästi,
niin, aivan turhasta.

Sinä tiedät.
Ja silti annat minun jatkaa.

Ehkä en vain osaa päättää, ollako vielä tuittupäinen pieni tyttö vai kasvaako jo aikuiseksi naiseksi. Tai ehkä minun aikuinen naiseni tulee aina olemaan aavistuksen verran kiukkupussi.

Siitä huolimatta sinulla riittää lempeitä sanoja.
Naisena olen sitä mieltä, että niin miehellä kuuluukin.
Tyttönäsi palaan kainaloosi.

Kai saan edes sanotuksi, että luonasi minun on hyvä olla.

Halaa minua, niin minä halaan puuta.

Minulla on huono omatunto tänään aiheuttamani hukkatulostuspaperinon takia. Vaikka se oli vahinko. Yritin vain tehdä opintotehtäväni niin hyvin kuin pystyn. Joskus tuntuu siltä, että pystyy vain vahinkoihin, jotka saattavat vaikuttaa jopa pieniltä katastrofeilta.

Minun pitäisi, ainakin näin kliseisesti ajateltuna ja ilmaistuna, parantaa maailmaa tulevassa ammatissani. Ensi töikseni aion hyvittää aiheuttamiani tuhoja - seurakuntalaiseni eivät saa messun käsiohjelmaa hyppysiinsä.

Sori.

Voi että

Tyttö mietipä, miten kivasti ja hyvin asiat ovat ja älä edes aloita pientä murehtimista.

Olen lintsannut kaksi viimeisintä latinan tuntia. Toisen huonolla ja toisen subjektiivisesti arvioituna hyvällä syyllä - molemmat ilman omantunnon tuskia. Rästiläksyt ovat tekemättä. Voi olla, että ne sellaisiksi jäävätkin. Mutta miksi huolehtimaan, kun välikertaukseen on vielä kaksi kuukautta aikaa.

Olen toivottavasti ja todennäköisesti lähdössä seurakuntaharjoitteluun toukokuussa. Minulla on kolme seurakuntatoivetta, jotka olen tehnyt lähes täysin intuitiivisesti. Koska toiveenikin ovat tuntemattomia, ei ehkä ole suuri shokki, vaikka yksikään niistä ei toteutuisi. Luultavimmin päädyn jonnekin. Siellä odottaa kokemus ja seikkailu, jos niin tahdon.

Yhdeksän päivän kuluttua tentin 1. Mooseksen kirjaa hepreaksi, ilman sanakirjaa. Mistään en löytäisi parempaa toista osapuolta kaksihenkiseen, vielä toistaiseksi epäviralliseen, käännöskomiteaamme. Minulla on kaikki syyt uskoa läpipääsyyni ja läpipääsyymme. Kiitos niistä.

Onni kainalossa. Niin voisi sanoa, että se sattumalta löytyi ja kulkeutui viereeni. Mutta, uskon yhä vähenevässä määrin sattumiin.