Täällä taas

Otsikko kuvaa paluuta blogiin pitkän tauon jälkeen, mutta myös sitä fiilistä kun palaa lomalta - taas töissä, näinkö nopeasti se loma menikin? Vaikka olisi ihan kiva palata töihin, niin silti sitä hämmentyy, miten pitkältä tuntunut lomapätkä menikin sitten yhdessä hujauksessa. Toisaalta myös kotiin Helsinkiin tullessa on aina tunne siitä, että täällä taas, ihan kuin en olisi ollut hetkeäkään poissa. Miehen kanssa yhdessä ollessa tunne on aina sellainen. Se kertonee lohduttavasti siitä, että asiat ovat hankalasta tilanteesta huolimatta aika hyvin.

Vuosi on alkanut työrintamalla melko rauhallisesti. Näin vuoden alussa tahtoisi kovasti jotain uutta työarkeen. Toimintaa voisi kehittää, mutta pää ei varsinaisesti pursua hyviä ideoita. Mikä siinä onkin, että kun olisi aikaa tehdä suunnittelutyötä, niin ajatukset eivät kuitenkaan ole yhtään orientoituneet siihen. Ehkä pitäisi osata myös rentoutua ja nauttia tästä kiireettömästä ajasta, sillä ei tarvitse palata kuin muutamia viikkoja taaksepäin, jos haluaa muistella kiireen tuntua ja ajanpuutetta. On ihminen kumma, kun ei oikein osaa olla mihinkään olotilaan täysin tyytyväinen. Ehkä se on sitä, että ajatukset hakeutuvat aina tulevaan, seuraavaan hetkeen, kuin siihen mikä juuri silloin on käsillä.

Vaikka aikaa olisi ollut naputella tekstiä blogiin jo aiemmin, niin olen aikani kannettavan näppiksen sijaan viettänyt pianon koskettimien äärellä. Ainakin toistaiseksi intoa riittää harjoitella päivittäin. Välillä ehkä hieman tylsistyttää samojen kappalaiden soittaminen uudestaan ja uudestaan, mutta toisaalta se motivoi, että jotkut oppisi oikeasti sujuvasti ja virheittä soittamaan! Mietin myös joku kerta, että pianon soitto on mulle varmasti parasta terapiaa ja rentoutusta. Siinä on näin vasta-alkajan ihan pakko keskittyä täysillä nuotteihin, koskettimiin ja omiin sormiin, ettei varmana mitkään muut häiritsevät ajatukset juolahda mieleen soitellessa. En aina edes kuule puhelinta, mikä johtunee tosiaan enemmän keskittymisestä kuin volyymista, jonka pyrin pitämään melko hiljaisella. Taitojen kohentuessa voi sitten säätää lujemmalle ;)

On ihan kiva, että on oikea talvi. Asuntoni on vain melko viileä, eikä töissäkään turhan lämmin ole. Aamun koettelevin hetki on, kun pitää riisuutua vaatekerroksista ja mennä suihkuun - kypyhuone on vielä selvästi viileämpi kuin muu asunto. Toisaalta viileässä nukuttaa paremmin ja pieni palelu aamulla pistää veren kiertämään ja saa aamu-unisenkin melkein ajoissa liikkeelle ja töihin. En silti toivo yli -20 asteen pakkasia tänne, niistä sai "nauttia"kyllikseen loman aikana Suomessa. Ohessa kuvatodiste, että ulos ollaan uskallettu kovista pakkaslukemista huolimatta!

Työkaveri kertoi nyt toistamiseen nähneensä unta siitä, että minä kastan oman lapseni. Ensimmäisellä kerralla vain naureskelin asialle, mutta tänään olen miettinyt että mistäköhän se voisi kertoa ja ennakoida. Puoli vakavissaan tietysti, en uniin taikka ennustuksiin oikeasti usko tai ole niiden tulkinnasta kovin kiinnostunut. Lapsen saaminen piakkoin voidaan jättää laskuista, ei siis massiivista yllätystä tässä vuoden ensimmäisessä blogikirjoituksessa! En myöskään koskaan ole ajatellut kastavani omaa lastani. Varsinkin kun lähipiiristä kollegoja rutkalti löytyy, niin olisi vähän huolestuttavaa, jos en ketään muuta siihen hommaan voisi kelpuuttaa. Niin korvaamattomana ja mahtavana viranharjoittajana en kuitenkaan itseäni pidä! Joten enpä tiedä, jään pohtimaan asiaa. Onko se kenties joku muutos, mikä on tulossa omassa elämässä? Ainakin vauva ja kaste ovat kivoja ja tärkeitä asioita, joten luotan siihen, että jotain hyvää on luvassa.