Tule joulu

Joulukuu ei selvästikään ole mikään blogikuukausi. Tämä johtunee siitä, että erilaisia puheita ja hartauksia saa kirjoitella jos jonkinlaisiin tilaisuuksiin. Luovuutta ei sitten ole jäänyt enää tänne naputeltavaksi, ei edes minkään yleisen tai olemattoman lätinän verran. Mutta kun tätä blogia herättelin uudestaan eloon, niin päätinkin, että mitään stressiä en viitsi tästä ottaa. Kirjoitan silloin, kun on aikaa ja silloin, kun siltä tuntuu. Innostus ei ole mihinkään laantunut - olisi kiva, jos aikaa ja ajatustilaa aivoissa olisi vain tälle harrastukselle hieman enemmän ja useammin :)

Jostain syystä olen ollut kovin levoton joulukuun ajan. En tiedä, että johtuuko se siitä, kun on niin paljon kaikenlaista tapahtumaa ja juhlaa. En siis ole ollut millään ahdistuneella tavalla levoton. Päin vastoin, olen nauttinut joulukuusta ja kaikesta tekemisestä. Itseasiassa olen moneen otteeseen vähän naureskellut tuolle adventin alla kirjoittamalleni postaukselle. Hiljentymisen ja pysähtymisen sijaan olen enemmänkin ottanut tohottaja-tyylin ja viipottanut glitterblingbling-tonttulakki päässä päivästä toiseen. Näin siis töissä, ei vapaa-ajalla sentään :D Tai no, enpä tiedä kummin päin asiantila lienee pahempi tai parempi.

Ehkä levottomuudesta johtuen, tai sitten aivan toisesta syystä, päädyin viikko sitten pianon koskettimien ääreen kirkon bänditilassa. Muistin jotain sointuja ja muistin unohtaneeni paljon ennen osaamaani. Mutta kiinnostuin ja innostuin! Nyt on pianotunti, yhdet bänditreenit ja vähän itsenäistä harjoittelua takana. Vanhemmat vielä tästä kuultuaan auliisti lupasivat pianon joululahjaksi ja sellaisen kävinkin sitten perjantaina töiden jälkeen ostamassa. Huomenna pitäisi digitaalisen pianon saapua sille jo valmiiksi raivaamalleni paikalle tänne asuntoon.

Piano-opintojeni tarina ei ole kovin menestyksekäs. En ehkä ollut ihan toivoton oppilas lahjoiltani, mutta olin patalaiska harjoittelemaan ja motivaatio oli hyvin lähellä nollaa. Jälkeenpäin ja varsinkin tällaisen uravalinnan tehtyä asia on kyllä harmittanut. Olen menneisyyttäni jotenkin häpeillytkin ja sanonut vaan, että en soita mitään instrumenttia, jos joku asiaa on tiedustellut. Jotenkin tuntuu siltä, että jos vastaisi osaavan soittaa, niin pitäisi ihan oikeasti suoralta kädeltä osata soittaa joku kappale. Nyt minulla on kuitenkin motivaation lisäksi myös tavoite selkeänä mielessä; mitään soolopianistia minusta ei tule, mutta tahtoisin kyetä komppaamaan virsiä ja yhteislauluja. Eli periaatteessa soittoinnostuksella on hyötytavoite, mutta lisäksi se on tehnyt minut iloiseksi tavalla, jota en olisi osannutkaan kuvitella. En todellakaan ollut mikään virtuoosi koskettimien ääressä bänditreeneissä, mutta kyllä se vaan silti oli hauskaa! Olen selvästi kaivannut harrastusta, johon kuuluu sosiaalista kanssakäymistä. Lukuisien tuntemattomien kanssa hikoileminen täydessä salissa Friskis&Svettiksen medel jympassa ei ihan täytä töiden ulkopuolisen sosiaalisen kanssakäymisen kriteereitä siinä mielessä... mutta hyvä sitäkin harrastusta on toki jatkaa!

Ehkä pitäisikin yrittää tehdä enemmän asioita, jotka tekevät iloiseksi ja joista tulee hyvä fiilis. Tuntuu, että kauheasti menee aikaa sen miettimiseen, että missä olen hyvä ja mikä on se oma juttu. Että mihin pitäisi niinkuin keskittyä, että saisi mahdollisesti jotain hienoa ja uutta aikaan. Mutta jos tekee vaan niitä asioita, mistä nauttii, vaikka niissä ei olisikaan niin kovin hyvä taikka paras, niin ehkä saavuttaa jotain tärkeämpää - oman elämän, jossa viihtyy. Loppupeleissä se on kuitenkin kaikkein arvokkainta.

Torstaina on jouluaatto. Ylihuomenna tulee mies ja varmasti silloin alkaa tuntua siltä, että joulu on todella täällä. Lahjoja en ole ostanut käytännössä juuri yhtään, jouluruokaa löytyy kaapista ainoastaan glögin ja piparien muodossa ja yhtään joulukorttia en lähettänyt taaskaan tänä vuonna. Mutta uskon, että joulu silti tulee. Huomenna illalla aion istua pianon ääreen ja soitella alla olevaa ihanaa joululaulua sillä soittotaidolla ja sillä laulutaidolla, mikä minulla on. Ja se saa riittää.